maanantai 21. lokakuuta 2013

Puhtaalta pöydältä.

Tulin tuossa saaneeni uuden kirjan ''Onnistu koirasi koulutuksessa'' ja voin vain sanoa että hemmetin hyvä/kiinnostava kirja. Kirjassa on laaja alue koiran koulutuksesta teoriassa ja seuraavaksi tuleekin käytännön harjoittelu osio joka on vielä laajempi. Tuumailtuani hetken sen jälkeen kun olin lukenut laajan teoria osion päätin aloittaa Maxin koulutuksen aivan alkutekijöistään uudella innolla ja tiedolla. Suosittelen tuota kirjaa jokaisen koiranomistajan kirjahyllyyn!
Toinen kirja jota myös suosittelen on ''Super koira.'' Siinä on mukavia leikkejä/temppuja/käytännön juttuja joita voi soveltaa itse kunhan mielikuvitusta riittää. Siinä myös kerrotaan minkä ikäisille koirille temput sopivat, haastavuus aste ja mitä  harjoitellaan esim. keskittymistä.






Kirjoista esittelyt:


Onnistu koirasi koulutuksessa


Useimmat koiranomistajat haluavat koiransa toimivan hyvin sekä arjen tilanteissa että koulutuskentän kehänauhojen sisällä. Tahdomme, että koira odottaa rauhassa ruokaansa, tulee luokse kesken leikin ja oravajahdin ja luovuttaa löytämänsä tupsupipon. Perustaidot hallitsevaa koiraa on miellyttävää kouluttaa lajiin kuin lajiin. Kirjassa luodaan vankka perusta uuden oppimiselle neljän perustaidon kautta: 1. Lähellä pysyminen ja kontakti, 2. Luopuminen, 3. Paikalle rauhoittuminen ja 4. Kohdekoulutus. Niiden pohjalta edetään sovellutuksiin seuraamisesta paikalla seisomiseen. Ongelmatapauksiin perehdytään useiden tosielämän tapausten kautta.





Super koira


Ikävystyminen ja joutenolo jäävät taakse. Leikki ja liikunta ovat virkistäviä toimintoja, jotka terävöittävät aisteja, kehittävät älykkyyttä, pitävät koiran kunnossa ja tekevät koirastasi superkoiran.
Olit koirasi kanssa sitten sisällä tai ulkona, löydät tästä kirjasta lukemattomia ideoita yksinkertaisista noutamisleikeistä aina vaikeampiin, nokkeluuta vaativiin tehtäviin.
Vaihtelevat agilityharjoitukset, yhdessä hölkkääminen ja uinti valmentavat nelijalkaista ystävääsi käyttäytymään mailman matkaajan arvokkuudella pidemmillä retkillä.
Lisänä on monia käytännössä hyväksi havaittuja vihjeitä koiran oikeaoppiseen motivointiin, palkitsemiseen ja rentouttamiseen sekä rauhoittamiseen.



                                        
   
                                                ~Terveisin Maxin omistaja Rosa~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti