Hei vaan teillekki!
Olen Rosa 16v tyttö Savonlinnasta. Olen kuusivuotiaasta asti halunnut koiran ja niin sitten tapahtui vuonna 2011 keväällä. Olin silloin neljätoistavuotias kun "Ukko-Möö" Max asteli taloon. Olin tarkkaan harkinnut etten ota ensimmäiseksi koiraksi:
- isokokoista
- aikuista
- urosta
- haastavaa rotua
- ongelma tapausta
Miten siinä sitten kävikään.. Otin uros rottweilerin jonka koulutus oli jäänyt puolitiehen. Ensimmäisen vuoden olin jatkuvasti varpaillani ''voi ei jos tuola on koira, tai tuola tai tuola...'' En halunnut mennä käyttämään "sitä" koiraa yksinääni, halusin aina jonkun mukaani joka voisi olla tukenani kun toinen koira tulee vastaan. Ensimmäisen vuoden lopulla harkitsin jo Maxista luopumista. En kestänyt sitä kun en uskaltanut enkä osannut tehdä Maxin käytökselle mitään. Tiesin vain sen että vika on hihnan toisessa päässä eli >MINÄ<
Yhtenä päivänä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Päätin että nyt yritän, koska yrittämättä en tiedä pärjäisinkö Maxinkanssa ollenkaan. Aloin viemään Maxia yksin ulos ja kouluttamaan hihnakäytöstä. Aloin huomaamaan kehitystä "hei me pystymme tähän!" siitä se ylämäki sitten lähti.
Nykyisin Maxi kulkee hihnassa todella hyvin, mitä nyt vielä pitää hioa toisten koirien ohitusta ja tuisiin koiriin tutustumista. Harmi vain täällä päin monet karttavat rotikoita koirineensa ja Maxi pelottelee muut omistajat muutenkin yli-innokkaalla tutustumisellaan.
Loppujen lopuksi olen ylpeä että sain juuri Maxin ensimmäiseksi koirakseni. Olen oppinut itse niin paljon koirista ja mietin jos olisinkin hommannut sen ''pienen kiltin koiran'' olisin varmaan lellinyt sen piloille, enkä olisi kouluttanut sitä lainkaan.
~♥~pärjäät missä vaan kunhan päätät niin ja annat kaikkesi~♥~
Nostan sulle hattua! Moni nuori, tai edes aikuinen, ei pystyis hallitseen ongelmarotikkaa. Tsemppiä tuleville vuosille! :)
VastaaPoista-Tyttö 18v
Kiitti! ^^
VastaaPoistaSitä tsemppiä tarvitaan varsinkin Maxin sairauden kanssa.
Tällä hetkellä keskitytään paranemiseen ja muiden koiren ohituksiin, tosin vähän kauempaa.
Eläinlääkäri kielsikin kaiken muun rasituksen sairauden ajaksi.